Hiiret ja ihmiset laman keskellä

Luin yhdysvaltalaisen John Steinbeckin (s. 1902- k. 1968) pienoisromaanin ja klassikkoteoksen Hiiriä ja Ihmisiä. Se kertoo häpeilemättömästi kahden työmiehen, Georgen ja Lennien traagisen tarinan 1930-luvun laman aikana.

John Steinbeck keskittyi kirjailijauransa alussa mytologisten kertomusten ohella realistis-naturalistiseen Etelä-Kalifornian kuvaamiseen. Hänen kiinnostuksenkohteitaan olivat mm. meribiologia, jazz, politiikka, filosofia, historia ja myytit. Hänen ensimmäiset romaaninsa eivät saaneet kovinkaan paljon huomiota osakseen, eivätkä hyvää vastaanottoa kirjallisuuspiireissä. Steinbeck kuvasi teoksissaan yleensä köyhiä, työväenluokkaisia ihmisiä. Hänet tunnetaan varsinkin 1930-luvun suuren laman kuvaajana. Teokset ”Vihan hedelmät” ja ”Hiiriä ja ihmisiä” lukeutuivat tähän aihepiiriin. Kirjaa ”Ystävyyden talo” voidaan pitää käännekohtana hänen uralleen. Kirja nimittäin voitti California Commonwealth Clubin kultamitalin parhaasta kalifornialaisen kirjailijan kirjoittamasta romaanista. Teos Vihan hedelmät on puolestaan voittanut arvostetun Pulitzer palkinnon. John Steinbeck on voittanut Nobelin kirjallisuus palkinnon vuonna 1962. Koko elinaikansa kirjailija pysyi yksityishenkilönä, joka vältti julkisuutta.

Kirjan miljöö ja tapahtumapaikka sijoittuvat laman aikana miehiä työllistäneelle maatilalle muutaman kilometrin päähän Soledad nimisestä kaupungista. Maatila kuvataan idyllisenä ja toimivana paikkana, jonne kaikki kirjan tapahtumat sijoittuvat. Miljöö on hyvin yksinkertainen ja kyseiselle ajalle luonnollisen realistinen. On hyvä, ettei kirjan tapahtumapaikka muutu koko ajan. Näin kirjan kertomuksessa pysyy hyvin mukana eikä se tunnu sekavalta.  

Kirjan tärkeimpiä päähenkilöitä ovat työmiehet George ja Lennie. Molemmat ovat riippuvaisia toisistaan ja se yhdistää heitä. Lennie on suurikokoinen, lapsenmielinen ja hidas mies, joka ei välitä muusta kuin eläimistä ja Georgesta. Hän on rauhallinen ja tunnollinen, mutta hätääntyessään ei osaa ottaa huomioon omia voimiaan. Lennien tädin kuoltua George otti hänet huolehdittavakseen ja he ovat eläneet yhdessä siitä asti. George on puolestaan pienikokoinen ja ovela työmies. Hänen ajatuksiaan ja asenteitaan Lennietä kohtaan kuvataan kirjassa hyvin havainnollistavasti ja katkeruus huokuu vahvasti Georgesta. Hän haaveilee välillä elämästä ilman Lennietä, mutta vain pinnallisesti. Hän ymmärtää, että Lenniestä huolehtiminen on kaikkein tärkeintä ja heidän keskinäinen tarvitsevuus toisiaan kohtaan on yksinkertaisesti ylitsepääsemätöntä. Lisäksi maatilalla työskentelee kourallinen muita työntekijöitä, joiden esilläolo on satunnaista.

Kertomus alkaa, kun George ja Lennie ovat paenneet farmilta Weedsissä ja matkanneet bussilla Salinas Valleyhin. He viettävät yön metsässä puron varrella, jossa ilmenee hyvin Lennien lapsenmielisyys ja yksinkertaisuus. Lennien mieliksi George kertoo, kuinka he vielä joku päivä ostavat oman maatilan ja pitävät siellä kaneja. Seuraavana päivänä he saapuvat farmille, jossa paikan pomo saa vihiä Lennien yksinkertaisuudesta. George saa kaikesta huolimatta pomon palkkaamaan heidät kertomalla kuinka hyvä ja voimakas työntekijä Lennie on. Samalla he tapaavat pomon pojan Curleyn, joka ottaa Lennien heti silmätikukseen. Muut työntekijät pitävät uusista tulokkaista, ja Lennie ystävystyykin toisen yksinäisen miehen, afroamerikkalaisen tallipoika Crooksin kanssa. Kirjan tapahtumat keskittyvät eniten Lennien yksinkertaisuudesta syntyviin asioihin, tapahtumiin ja niiden seurauksiin.

Kirja on ollut varmasti omana aikanaan tärkeä sen keskeisen teeman takia. Kertomuksessa on esillä erilaisten henkilöiden suhtautuminen toisiinsa ja selviytyminen kaikkia koskevasta lamasta. Kirja herättää lukijassa myötätuntoa sekä ajatuksia ja lukeutuu siksi aikansa tärkeimpiin teoksiin. Kirja tuntuu entisaikaan verrattuna yksinkertaiselta, mutta sen tärkein asia on kertomuksen herättämät tunteet ystävyydestä ja uhrauksista. Tarina on säilynyt klassikkona aina nykypäivään saakka. Lieneekö syynä ollut tarinan liikuttavuus ja ainutlaatuisuus.

Hiiriä ja Ihmisiä on ollut sensuurin kohteena Yhdysvalloissa ainakin vuosina 1966- 1987 syinä esim. sopimaton kielenkäyttö, väkivalta, maallisuus ja seksi. Tuohon aikaan kirjassa esiintyvät aiheet olivat sensuurille alttiita, sopimattomia asioita ja siksi kirja lukeutuukin kiellettyihin kirjoihin. Kirjassa väkivalta ja kiroilu kuvataan melko rajattomasti ja ikävän tarkasti. Nykyään kertomuksen kielletyiksi mielletyt aiheet tuntuvat tavallisilta, eivätkä herätä suurempaa kohua. Kyseinen aika oli kiellettyjen kirjojen kultakautta, eikä kirjan sensuroinnin syyt eroa paljoakaan muista sensuroiduista kirjoista.

Valitsin kirjan, koska sen tarina vaikutti mielenkiintoiselta. Kirja täytti odotukset ja oli kokonaisuudessaan hyvin kattava lukukokemus. Kirjan alku oli mielestäni ikävystyttävämpi kuin keskikohta ja loppu. Kirja parani loppua kohden ja ratkaisu kutkutteli monesti jo lukuhermoja. Kirjaa on vaikea uskoa hauskaksi, koska sen aihe saatetaan nähdä paikoin synkkänä ja mitäänsanomattomana. Kuitenkin kirjailijan tyyliin tai itse tekstiin on piiloutunut jotain huvittavaa, mikä tekee kirjasta toisaalta surullisen, toisaalta riemuisan. Pidin itse kirjailijan  tavasta kirjoittaa, koska teksti oli helppolukuista ja selkeää. Hiiriä ja Ihmisiä on teoksena jännittävä ja alun painimisen jälkeen myös juonellisesti mukaansatempaava.

Poika ja kirjallisuuden sisin

Kirjallisuus on antanut ja ottanut jokaisen elämässä paljon. Nuorempana halusi kuulla luettavan kasapäin tarinoita ja satuja usein iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Varttuessa hieman, kärsivällisyys kasvoi ja kykeni kuuntelemaan jo kronologisesti etenevää romaania. Epäilemättä kaikki ottavat jo lapsena ensi askeleensa kirjallisuuden häkellyttävään ja monimuotoiseen maailmaan. Olen iloisen onnellinen siitä, että hyvinvointivaltioksi lukeutuva isänmaamme tarjoaa jo päiväkodista alkaen kurkistuksen yhteen suureen kulttuurin lokeroon. Lukeminen onkin melkeinpä väistämätön asia sen oppimisen jälkeen. On kehittävää ja kiinnostavaa kun voi itse lukea asioista, eläytyä luetun tekstin mukana tai lueskella ja yhdistellä kaikkea sitä mitä ei ennen lukutaitoa osannut edes kuvitella. Silloin avautuu uusi suuri portti maailmaan ja sen yhä mielenkiintoisempiin yksityiskohtiin.

Koulussa opetetaan äidinkieltä ja kirjallisuutta rapiat kaksitoista vuotta, mikäli jatkaa peruskoulun päätyttyä yleissivistävän koulutuksen havittelua. Koen kirjallisuuden ja opiskelun merkityksen erittäin tärkeänä peruspilarina tulevaisuudelle. Monet ovat varmasti salaa vain ylpeitä siitä, että kirjallisuutta ”joutuu” opiskelemaan tai että saa ylipäätään mahdollisuuden sen opiskeluun koulussa. Kirjallisuudesta on ollut itselleni ja varmasti myös kaikille muille vain hyötyä. On hienoa ja käytännöllistä tietää asioista, lukea ja kirjoittaa erilaisia tekstejä ja tuntea kirjallisuutta yleisesti.

Suomessa asiat ovat erittäin mallikkaasti ja esimerkillisesti.  Koulussa toimivat vastuuntuntoiset erityisopettajat, jotka opastavat ja seuraavat tarvittaessa lukemista ja kirjoittamista. On suurenmoista, että kaikille taataan samat oikeudet ja mahdollisuudet lukemista ja kirjallisuutta silmällä pitäen. Kirjallisuus antaa mahdollisuuksia ja opettaa uusia tapoja tarkastella asioita. Ajattelen sen olevan suuri ja monimuotoinen asia, mikä auttaa ihmisiä ymmärtämään ja tulkitsemaan muita sekä itseään. Kirjallisuus yhdistää ja sen kautta on yksinkertaista välittää tai ilmaista asioita.

Ystäväpiireissä on luonnollisesti kaikenlaisia ihmisiä. Olen usein miettinyt miten toiset tuntuvat tietävän asioista muita enemmän. Yleinen asioiden seuraus ja opiskelu vaikuttavat totta kai, mutta myös lukeminen ja kirjoittaminen. Ihmiset jotka pitävät kirjallisuudesta tai lukemisesta käytännöllisesti positiivisella tasolla ovat usein myös kielellisesti ja tiedollisesti päteviä. Olen aina pitänyt arvossa kielellisesti rikasta ja retorisesti luovaa puhetta ja kirjoitusta. Mielestäni se vaikuttaa kuulijaan tai lukijaan erinomaisesti sekä kuulostaa vakuuttavalta. Vanhempana ja ”sivistyneempänä” huomaa omassakin kielenkäytössä pienoisia muutoksia siihen suuntaan.

Kirjallisuus on meille arkipäiväinen asia. Välillä tuntuu, että melkein unohdamme sen olemassaolon tärkeyden. Onhan kirjoilla suuri merkitys esimerkiksi oppimisessa ja opettamisessa. On ymmärrettävää ettei kirjallisuus kiinnosta kaikkia. Kiinnostus kirjallisuuteen sekä muihin elämän suuriin ja tärkeisiin asioihin kehittyy ja kasvaa iän myötä; lapsuudesta aikuisikään. Nuorempana kirjallisuus tuntui vain taakalta ja suurin piirtein turhuudelta. 

Varttuneempana sen lukuisat muodot ja kokonaisuudet ovat alkaneet kiinnostaa yhä enemmän. Tietenkin nuorempana nähdään asiat toisin, eikä se ole ollenkaan tuomittavaa.